Categories
Episodit

18: Eilien (SuperCollider)

Eilien eli Ellen Virman on lavan etupuolelle ajautunut ääni- ja valosuunnittelija. Hän alkoi muutama vuosi sitten tehdä musiikkia koodaamalla SuperCollider-nimisessä koodausympäristössä ja julkaista musiikkia nimellä Eilien.

Eilien ja SuperCollider-koodia

Tutustuin Eilienin musiikkiin, kun meiltä molemmilta oli kappaleet syksyllä 2020 julkaistulla The Sound of Kontula -kokoelmalla. Muistin, että Eilien oli esiintynyt Kontula Electronicissa livekoodaus-illassa ja minua kiinnosti ottaa selvää, miten Eilien musiikkia koodaamalla tekee.

Ohjelmoimalla on mahdollista tuottaa ja käsitellä ääntä hyvin monella eri tavalla ja nyt kuulette, millä tavalla Eilien musiikkinsa tekee. Luvassa on mielenkiintoinen näkemys siihen, miten musiikkia voi tehdä ilman että soittaa mitään sanan varsinaisessa merkityksessä. Erityisesti huomionarvoista on, että Ellen Virman aloitti SuperColliderin käytön ilman aiempaa koodauskokemusta. Rohkeasti vain kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa! Eli Fieldsteelin tutoriaalit (linkki alla) vaikuttivat hyviltä.

Eilien on julkaissut kaksi omakustanne-EP:tä ja vuonna 2021 (arviolta huhtikuussa) julkaistaan Eilienin debyyttilevy Digital Lovers. Levyn julkaisee kasettilevymerkki Genot Centre. 
Jaksossa kuullaan, millaisista aineksista tuleva levy on tehty. Saadaan siis mainio sneak preview.

Lopuksi kuullaan vielä yksi ennenkuulematon maistiainen kokonaisuudessaan tulevalta Digital Lovers -levyltä.

Haastattelu on tehty etäyhteyksin 9.12.2020.

LINKIT:
genot.bandcamp.com/
www.youtube.com/user/elifieldsteel
kontulaelectronic.bandcamp.com/album/the…f-kontula

http://eilieneilien.com/
www.facebook.com/elleneilien
www.instagram.com/elleneilien/
https://soundcloud.com/elleneilien

Oma ääni -podcastia tukee Taiteen edistämiskeskus Taike.

Seuraa Omaa ääntä(si)!
FB: www.facebook.com/aanipodcast
Insta: www.instagram.com/aanipodcast/
Email: aanipodcast@gmail.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *